_DSC5005

Jooga

Olen harrastanut joogaa säännöllisesti vuodesta 2003 saakka, eli jo 15 vuotta. Tutustuin joogaan hartiakipujen ja päänsärkyjen vuoksi ja sille tielle jäin! Aivan jo ensimmäisen joogatunnin jälkeen olo oli mukava ja rentoutunut, myös päänsärkyihin ja hartiakipuihinkin sain pikkuhiljaa apua. Rentoutuminen ja ja arjen kiireiden unohtaminen ovat myös joogan parasta antia.

Olen kokeillut eri joogatyylejä, mutta hathajooga on itselleni läheisin joogan muoto ja sitä ohjaan. Minulla on ollut mahdollisuus joogata useiden ohjaajien ja opettajien johdolla eri puolella Suomea ja olen siitä iloinen, sillä jokaiselta opettajalta mukaan on tarttunut paljon hyvää myös omaan joogaharjoitukseen.

Joogakoulutus

Olen jooganohjaaja (SJL). Olen suorittanut opinnot Suomen Joogaliiton koulutuksessa Saarijärven joogaopistolla. Haluan koko ajan lisätä osaamistani ja parhaillaan suoritankin jooganopettajan syventäviä opintoja.

Muut lyhytkestoiset kurssit
  • Äitiysjoogakurssi, Suomen joogaliitto, keväällä 2013
  • Ääni ja jooga – löytöretki ääneen ja hiljaisuuteen. Kurssilla tutustuttiin äänen resonanssiin, joka hoitaa ääntä, mieltä ja koko ihmistä. Yhtenä teemana oli äänen yhdistäminen joogaharjoitukseen. Kurssin järjesti Helsingin joogayhdistys ja opettajana toimi: Pia Skibdahl, laulupedagogi ja joogaohjaaja, keväällä 2012
  • Tutustuminen CHIYOGAan, joka yhdistää kiinalaista ja intialaista perinteistä terveys- ja elämäntapatietoutta sekä terveysliikuntaa (qigong, jooga). Opettajana Liisa Salo-Lee (Ph.D. emer.professori, jooganohjaaja (SJL)), Helsingin joogayhdistys, syksyllä 2011.
Jooganohjaajakokemus
  • Järvilakeuden kansalaisopisto, joogaryhmä Evijärvellä, tammikuu-toukokuu 2013
  • Järvilakeuden kansalaisopisto, kesäjoogaryhmä Lappajärvellä, toukokuu-kesäkuu 2013
  • Joogaryhmä Vimpelin Sääksjärvellä, kesäkuu-elokuu 2013
  • Järvilakeuden kansalaisopisto, joogaryhmä Evijärvellä, syyskuu-lokakuu 2013
  • Kokkolan joogayhdistys, olen ohjannut yhdistyksen harjoituksia aina silloin tällöin helmikuusta 2014 lähtien
  • Järvilakeuden kansalaisopisto, kesäjooga Lappajärvellä, toukokuu-kesäkuu 2014
  • Joogaryhmä Vimpelin Sääksjärvellä, elokuu 2014
  • Kannuksen kansalaisopisto, joogaryhmä syyskuu 2014 – toukokuu 2015
  • Hyvinvointitehtaan joogaryhmien ohjaaminen syyskuusta 2014 lähtien

Hyvinvointi

Olen jo pitkään ollut kiinnostunut kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin liittyvistä asioista. Olen suorittanut hyvinvointivalmentajan koulutuksen Kalajoen ammattiopistossa lukuvuonna 2014-2015. Koulutus oli monipuolinen ja piti sisällään mm. seuraavat osa-alueet:

  • Psykologisia ja valmennuksellisia työkaluja psyykkiseen ja henkiseen hyvinvointiin
  • Psykologisia ja valmennuksellisia työkaluja tunteiden tunnistamiseen ja johtamiseen
  • Työkaluja terveyteen ja fyysiseen hyvinvointiin: ravinto, painonhallinta, fyysinen aktiviteetti, lepo, uni, energiataso HOT:n ja tietoisuustaitojen näkökulmasta
  • Tietoinen Lifestyle Management -strategia: Tietoinen elämäntapojen johtaminen
  • Stressi, sen tunnistaminen ja siitä vapautuminen
  • Hyväksymis- ja omistautumisterapia (HOT) valmennuksessa ja hyväksyvä tietoinen läsnäolo (Mindfulness)
  • Arvot: Arvojen selkiyttäminen ja arvojen mukaiset teot

Muut hyvinvointiin ja ravintoon liittyvät kurssit

  • Sovellettu rentoutus -kurssi, Kuntoutus Orton, Helsinki, kevällä 2009
  • Meditaatioluento ja meditaatioharjoituksia, opettajana: Sisar Thiéu Nghiém Ranskan kansainvälisestä Luumukylän meditaatiokeskuksesta, tilaisuuden järjesti Helsingin joogayhdistys, keväällä 2010
  • Hoida itseäsi kiinalaisittain. Kiinalaisia terveyden itsehoitomenetelmiä kuten kehoa vapauttavia keveitä liikunta-, hengitys- ja rentoutumisharjoituksia sekä itsehierontaa. Kurssin opettajana toimi: FT, kiinalaisen terveydenhoidon terapeutti Helena Hallenberg, Helsingin aikuisopisto, keväällä 2010.
  • Elävän ravinnon peruskurssi. Kurssilla tutustuttiin elävän ravinnon terveyttä edistävään kokonaisvaltaiseen ohjelmaan teoriassa ja käytännössä. Opettajana Irma Tolonen, Helsingin työväenopisto, syksyllä 2010.
  • Elävän ravinnon jatkokurssi. Kurssilla syvennettiin tietoja taitoja elävän ravinnon käytännön toteuttamiseen. Opettajana Irma Tolonen, Helsingin työväenopisto, keväällä 2010.
  • Lisäksi useita kasvisruokaan liittyviä kursseja Helsingin työväenopistossa 2010-2011
  • Stressilääketiede. Opintojakso perehdytti stressiin ja sen vaikutuksiin mm. työelämässä, mielenterveydessä, lapsettomuudessa, kulttuurisesti sekä tietoisuustaitoihin stressistä selviytymiskeinona. 3 op, Turun Yliopisto syyskuu 2017 – tammikuu 2018

Muu koulutus

  • FM, maantieteen koulutusohjelma, Turun yliopisto 2005
  • Sivuaineopintoja: Aasia-opinnot, ympäristönsuojelu, biologia, kasvatustiede
  • Vuonna 2006 työskentelin harjoittelijana Itävallassa Grazin yliopistossa EU-kokousten parissa ja siitä työurani suuntautuikin tapahtumien ja koulutusssuunnittelun pariin. Viiden seuraavan vuoden aikana vastasin tai olin mukana yli 300 tapahtuman tai koulutuksen toteutuksessa Suomessa eri yrityksissä. Olen saanut tehdä myös erilaisia markkinointiin ja kirjoittamiseen liittyviä työtehtäviä ja lisäksi olen toiminut opettajana.
Mainokset